Maanantai on hyvä päivä käydä museossa, ajattelin. Ai Wei Wein näyttely pitää ehtiä näkemään tämän viikon aikana, ajattelin. Lapsetkin varmasti nauttivat räntäsadepäivän museoretkestä, ajattelin.
Viikon ensimmäisiltä kaveritreffeiltä vapauduttuamme suhasimme metrolla Hakaniemestä ensin Kamppiin ja tallustimme Tennispalatsin yläkertaan, jossa muistin asian, jonka kaikki oikeasti museoissa käyvät kulttuuri-ihmiset jo tiesivätkin - maanantaisin museot pitävät ovet säpissä.
HAMin suljettujen porttien edessä ääneti kiroillessani mieleeni nousi edellisellä viikolla verkkokalvoilleni tallentunut muisto erilaisesta museonuoresta, Amoksesta, joka pitää ovensa avoinna maanantaisin. Lähdimme siis kohti Yrjönkatua.
Lasten ja rattaiden kanssa liikkuessa matkanteko on aina tahmeaa ja monin paikoin mahdotonta. Sohjoiset kadut, päälle kävelevät vajavaisella näkökyvyllä varustetut ihmiset, painavat ovet, ahtaat tuulikaapit sekä eri rakennusten kapeat ja sokkeloiset väylät eivät varsinaisesti ilahduta, kun epäkuntoisten bugisten päällä kulkee 25 kg nuorta lihaa - talvikäyttöön tarkoitetut eturenkaat eivät käänny, esikoinen vapaamatkustaa seisomalaudalla ja liian lyhyiden päiväunien jälkeen herännyt kuopus huutaa ratasvihaansa. Perille päästyämme kaikilla oli mukava alkuhiki päällä.
Vilautettuani vippiäni lipputiskillä roudasin lapset hissillä kellarikerroksen narikkaan, taaperoimetin kuopuksen hiljaiseksi ja pyrin rauhoittamaan itseni hengittämällä meditatiivisesti. Jätimme narikkaan rattaat, haalarit, huivit, aivot, pipot, hanskat, kaulurit ja takit.
Amos Andersonin taidemuseon viidennessä kerroksessa ja puolen kerroksen päässä sijaitsevassa kappelissa oli esillä näyttely Perustajan aarteet, joiden joukosta löytyi myös molempien lasten suosikkiteokset. Kuopus ei juuri vielä osaa puhua, mutta innostuu yrittämään aina rinnat nähdessään - tissi-innostushuuteluun riitti tällä kertaa myös Angelo Solimenan teos Neitsyt Maria, Jeesuslapsi ja pyhimys, jossa universumin kuuluisin neitsyt näyttää käyttävän RPS-tekniikkaa (vaikka ensi vilkaisulla kuvittelinkin pyhimyksen kourivan impeä utareista) - ai että mikä RPS-tekniikka, kysyt sinä. Minä vastaan linkillä.
Esikoinen sen sijaan innostui kappelin lasimaalauksesta "oooo, kauniita värejä!". Muissa kerroksissa sijaitsevien taulujen eteen vikkeläjalkainen sähköjänis ei malttanut pysähtyä, jonka vuoksi taidemuseon kokoelmasta ei jäänyt mieleeni yhtään teosta. Museon perinpohjaiseen kiertämiseen kului kolmevuotiaan tahdissa kokonaiset 32 minuuttia, jonka jälkeen hävisin selkeillä numeroilla kellarikerroksen narikassa ja invavessassa käydyn lähtöpissa-karkuunjuoksu-ulkovaatepainin loppuottelun.
Huikean onnistunut kylttyyrikokemus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti